torstai 6. syyskuuta 2012

Tunne: syyllisyys


Joku saastaisuuden tunne, halu painaa sormi avoimesta haavasta sisään ja pyörittää sitä siellä missä veri on sakeaa. Mies sanoi puhelimessa, että dada tarkoittaa keinuhevosta, dada-pappa, istun isän selässä kun se konttaa ympäri olohuoneen ja keittiön, istun sen polvella kun se katsoo TV:stä tyhjää lähtöruutuaan. Isän tuopin pohjaan on piirretty pohjapiirrustus taloihin, joihin ei löydä takaisin. Tunnen polvillani, kuinka isän hengitys vaatii minua selittämään, näyttämään tien takaisin sinne, missä on raavitut seinät ja lukitut ovet.  Isä haluaa antaa talon minulle kodiksi, haudaksi. Saan valoa, joka ei valaise, pimeyttä, joka ei tuudita vaan syö elävältä. Talon pimeydessä syön isän, vaikka isä luulee syövänsä minut. Vuosikymmeniä myöhemmin keskityn mittailemaan, kuinka näkyvästi lantioluuni erottuvat. Etten jäisi kiinni, etten paljastuisi.               




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti