torstai 9. elokuuta 2012

Teinitytön maailmatuska


Kaivelin arkistoja, ei mitään uutta auringon alla.

3.12.2001 No one here gets out alive.
Istun tässä taas. Vietän iltaa itseni kanssa. Ei ole mitään sanottavaa. Mun elämää värittää vuorotellen epätoivo ja toivo. Arkipäivän järjettömyydellä ei ole rajoja. Mistä mä löydän onneni, joka sulkisi minun silmät. Oikeastaan musta ei tunnu yhtään tältä mitä mä kirjoitan. Nauha kulki loppuun juuri ennen sooloa. Radiossa jazzia. Yön yksinäisen yhdentekevät yritykset omistaa pieni osa maailmaa. Nyt on joulukuu. Tuntuu marraskuulta. Minä en jaksa selittää siitä kuinka iso ikävä mulla on toista ihmistä. Toista puoliskoa. Iltaisin kun pyöräilen kotiin, laulan yksin ja toivon että tuolla jossain, samojen tähtien alla on hän. Joku joka turhautuu tyhjyyteensä yhtä pahasti kuin minä... ilman, ilman sitä sähköä, sielujen sinfoniaa. Minusta tuntuu, että ihminen on lasi ilman juomaa. Tyhjä lasi, turhaakin turhempi. Mulla on niin typerä olo. Koitan kirjoittaa rakkkaudesta. Niin monet kerrat kun minä oon pelehtiny, pilannu rakkauden. Sylkeny sen kasvoille.
                             Valvominen ei maksa mitään. Mikään ei maksa. Eh... valehtelin, kaikki maksaa. Jopa se rakkaus. Ottaa veronsa. Minulta ainakin on ottanut. Tulee vielä ottamaan.
                             Levottomuus. Se vyöryy taas kerran... tuolta jostain. Arkipäivän päättyessä. Liukuu helman alta esiin ja irvistää. Ei tyttö tänä yönäkään saa unta. Ei vaikka siivosi huoneen ja tuuletti. Koitti olla ajattelematta ja kuunteli laiskaa musiikkia.
                             Missä on minun  joku? Kuka antaa taas tarkoituksen päiville, likaisille aamuille, illoille ja öille. Ja sitten taas ottaa sen pois, jättää minut seisomaan yksin lähtöruutuun. Minä huudan vaikka istun hiljaa. Nyt on yö ja minua ei nukuta. Minulla on ikävä sinua.
------------------------------------------------------
I feel my luck could change. 4.9.2001
Mä en oo kadottanu kaikkea todellista. Mä en usko, en itke nyt. Mun sisällä kyllä on vieläkin asioita. Paljon. Eri kokoisia, eri makuisia, eri värisiä. Vieläkin mä pelkään. Tai ehkä en sittenkään. Turha olen... niinkuin olen aina ollutkin. Epäjohdonmukainen päiväunelma. Viisas ja kaikista tyhmin. Kaunein rumilus. Laulan ammeessa. Kuvittelen kuolevani ammeeseen. Kuvittelen kuolleen ihmisen ammeeseen. Rakastan ammetta. Ilman vettä tai veden kanssa. Itsekeskeinen... hyi vittu mikä sana, ruma sekin. Omaa elämääni elän oman pääni sisällä, ajatukset liian suppeasti oman itsen ympärillä pyörien. Mietin liikaa itseäni. Elämää ja kuolemaa. Peili. Se ei ikinä näytä mitään. Siellä katsoo joku muu. Hyi vittu, miten kuivaa kliseetä.
                             Näin olen tuntenut. Tai ainakin kuvitellut tuntevani. Kuvitellut olen. Usein juuri tunteita ja tuntemuksia. Asioita, sängyn alle, sängyn päälle.
------------------------------------------------------
en halua enempää. En teeskentelyä, en tökeröjä lauseita paperilla. En mitään tahdon minä ja samalla kaiken. Kaiken. Koko maailmaan haluan saattaa lisää halua haluta koko maailmaa. Sen sateet, tuulet, myrskyt, kuolleet ja elävät. Käsikädessä haluan haluta ne kaikki. Ja sitten kun olen halunnut kaiken haluan vielä etten haluaisi enää koskaan mitään. Ja pian sen jälkeen aloittaisin kaiken alusta.
------------------------------------------------------
15.7.2002
Tänään joku sisälläni liikkuu. Hehkun. Tietäen että samalla saatan seistä kuilun partaalla. Kuolemassa. En tiedä, onko liian myöhäistä. Olenko jo loppuun asti saastunut. Pilalla. Joku minussa silti elää. En elä itselleni. Elän sinulle. Pelkään itseni uneen. Silti, pelkään siis eli tunnen. Olenko myöhässä. Onko liian myöhäistä?
------------------------------------------------------
Kaunista kaikki se olemattomuus, mitä  me luullaan pitävämme sisällä, ulkona ja kaikkialla.
-------------------------------------------------------
ajatus lentää. Minä en.  9. heinäkuuta 1860.
näin unta että olin katki olkapäiden kohdalta ja että mut oli ommeltu kiinni huolimattomasti. niin että tikit repeili.
älä pakota mua sanomaan mitään.
okei.
mun mieli lentää tuolla jossain. Miljoonien kilometrien päässä. kaukana täältä.
Suomalainen sub-urbaani. Kerrassaan hieno paikka elää ja varttua.
------------------------------------------------
Kirjoitan vaaleanpunaisella kynällä teinitytön murheita. Menneitä ovat nämä kaikki. Kadotettua tavaraa, jota ei ikinä ollut olemassakaan.
Iloni on pohjajäätä. Kaikki liikkeeni harhailua, jos jaksan nousta sängystä ja vaikken nousisikaan. Itku ei tunnu aidolta, nauru kaikuu tasaisena viivana taustalla, muttei räjähdä, ei laula.
Amnesiac. IMSOMNIA. PARANOIA. minä perkele olen sisälläni niin olematon, että jos omaisin vielä tunteita niin se tuntuisi pahalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti