sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Ei kenenkään maa

Rakastan kaikkea, ja silloin en rakasta mitään tai ketään erityisesti. Se on aika yksinäinen tunne.

Olen liian pieni ja liian suuri ja laaja yhtäaikaa... elefantti heinäsirkan sisällä, rajaton mieli opettelemassa materian rajoja.

Kyllästyin kirjoihin, tieteeseen, kertomuksiin. Kyllästyin todenpuhujiin, monistettuihin uutisiin, kollektiivisiin kahvipöytäkeskusteluihin. Purin mantereen jalkojeni alta ja hätäännyin merestä, kunnes tajusin hukkumisenkin olevan vain yksi leikki muiden joukossa.

Voisin kuvitella, että näissä tunnelmissa usein nöyrrytään kaikkeuden edessä tai päädytään inhimillisesti lopullisiin ratkaisuihin. Olen kuitenkin liian tietoinen siitä, etten pääse elämää pakoon kuolemassakaan. Tänään ihmettelin taas sitä, mitä teen täällä. Miksi tällaisen muodon täytyi syntyä, miksi tietoisuus halusi katsoa näiden silmien kautta? Joku osa minussa sotii tätä vastaan. Olen väsynyt olemaan hereillä unessa. 

Jonain päivänä isken maahan elohopeaiset suuntaviivani ja rajapyykkini. Tämä tapahtuu sitten kun olen toipunut siitä alkujärkytyksestä, jonka oman jumalankaltaisuuden tajuaminen ihmismielessäni herättää.

Olen lopettanut ajattelun ja iskemässä käsiäni maahan. Ensin täytyy vain ajatella itselleen kädet. Takerrun vanhaan avuttomuuteen kuin hukkuva pelastusveneeseen. Että olisi referenssipintaa - edes ne kuluneet kohtaukset, joissa pikkutyttö makaa avuttomana isänsä alla.

Jatkaminen on mahdotonta - ja sellaisena se on ainut mahdollinen.

Olen ei-kenenkään maa. Täällä risteävät kaikki sukupuuttoon kuolleiden ja vielä syntymättömien muotojen hahmot, täällä tehdään ja jätetään tekemättä kaikki tehdyt ja tekemättä jätetyt teot. Olen mustaa energiaa, rajattomien sävelten meri, joka soi sitä säveltä, jota tietoisuus sillä soittaa. Olen hajonnut, kuollut ja elävämpi kuin koskaan ennen. En olisi kuvitellut, että se tuntuu tältä. Niin ei-miltään, niin miltä tahansa ja kaikelta mahdolliselta. Olen kaikki ja silloin en ole mitään tai kukaan erityisesti. Se on aika yksinäinen tunne.  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti